"Minäkin pystyin siihen, mikset sinäkin?"

MAIJU HAVERINEN

Psykologia, 3. vuosikurssi
Joensuun kampus

 

Miksi halusit opiskella juuri psykologiaa?

Ihminen ja ihmistä ympäröivät ilmiöt ovat asioita, joista haluaa jatkuvasti tietää lisää. Psykologia on ollut suuri mielenkiinnon kohteeni lukiosta saakka. Näin kiehtovan alan opiskelu ei voi tuottaa mitään muuta kuin myös kiehtovan ammatin.

Mitä opiskelupaikan saaminen vaati?

Muualla Suomessa psykologian opiskelupaikan saaminen vaatii tilastomatematiikan hallitsemista, mutta Itä-Suomen yliopistossa pääpaino on reaaliaineiston haltuunotossa sekä kokonaisuuksien ymmärtämisessä ja tiedon soveltamisessa. Itselle sopivan opiskelutaktiikan löytämisellä pärjää siis pitkälle.

Millaista on opiskella psykologiaa?

Ensimmäiset vuodet sisältävät paljon itsenäistä opiskelua verkkokursseineen, luentopäiväkirjoineen ja kirjatentteineen. Peruskursseilla kerrataan ja syvennetään lukiossa jo opittua, jonka jälkeen paneudutaan syvemmin muun muassa parisuhteisiin, organisaatioihin, persoonallisuuden kehitykseen ja sosiaalisiin ympäristöihin. Myöhemmissä opinnoissa keskitytään taas ammatilliseen vuorovaikutukseen ja syvennetään tietoa psykologisesta testauksesta ja hoitomuodoista. Lähes poikkeuksetta olen kokenut opiskelun olevan äärimmäisen mielenkiintoista.

Kiinnostavinta ja rankinta opinnoissa?

Kiinnostavinta on oppia ymmärtämään arjen ilmiöitä ja kasvattaa tietämystään ihmisestä. Joku voi kokea välillä hyvinkin itsenäisen opiskelun rankaksi, mutta kun osaa olla järjestelmällinen ja hoitaa asiat ajallaan, ei yöuniaan tarvitse menettää.

Kenelle ala sopii?

Psykologin ammatti sopii hyvin monenlaisille ihmisille. Kenttäpsykologin työ vaatii kiinnostusta ihmisläheiseen työhön ja täytyy olla valmis jatkokouluttamaan itseään. Psykologiasta kiinnostuneen ei tarvitse pelätä, että hän olisi esimerkiksi liian emotionaalinen tai muuten väärän luonteinen ammattiin. Psykologian saralla on niin paljon eri sovellusaloja, että jokaiselle löytyy aivan varmasti jotain, ja nimenomaan psykologin persoona on yksi hänen tärkeimmistä työvälineistään.

Unelmatyösi?

Opiskelujen alusta saakka minua on kiinnostanut eniten neuropsykologia, ja tällä hetkellä haaveenani olisi päästä työskentelemään johonkin neuropsykologian yksikköön sekä arvioimaan että kuntouttamaan. Vaikka Joensuussa painotetaankin neuropsykologiaa harmittavan vähän, olen kuullut, että meillä keskeisessä osassa oleva kontekstialisointi tukee neuropsykologin ammatissa toimimista.

Millaiset työnäkymät psykologeilla on?

Psykologien työllisyystilanne on yleensä hyvä, ja opintojen loppupuolella siirrytään käytännönläheisempiin kursseihin, joista saa varmasti tuntumaa työelämään.

Mitä vinkkejä tai terveisiä antaisit alan opintoja harkitseville?

Jos ala kiinnostaa, hae! Omassa tapauksessani onnistuin lukion alkupuolella vakuuttamaan itseni siitä, etten kuitenkaan pääsisi psykologiaa opiskelemaan, sillä kilpailu sisäänpääsystä on niin kova. Kuitenkin abi-vuonna, taisipa olla vasta keväänpuolella, päätin, että minähän yritän. Ja niin siinä kävi, että yritys palkittiin, ja onnistuin lunastamaan opiskelupaikan ensimmäisellä yrittämällä. Sisäänpääsy ei siis ole niin mahdotonta kuin voisi luulla. Minäkin pystyin siihen, mikset sinäkin?

Millaiset puitteet yliopisto tarjoaa opiskelulle?

Joensuun kampus tarjoaa paljon itseopiskelutiloja ja tietokoneita käyttöön, jos vain tietää mistä etsiä. Erityisesti sähköinen tentti on mielestäni oiva keksintö, sillä silloin tentin voi käydä varaamalla tekemässä juuri silloin, kun se itselle sopii. Mitään kirjoja ei tarvitse itse ostaa, ellei niin halua, sillä ne saa kirjastolta helposti ajoissa varaamalla tai käymällä lukemassa koko ajan paikalla olevia versioita lukusalissa.

Oletko mukana ainejärjestön tai ylioppilaskunnan toiminnassa?

En ole onnistunut eksymään ainejärjestööni, Oidipukseen, enkä ylioppilaskunnan toimintaan. Jos asioihin haluaa päästä vaikuttamaan, nämä kanavat ovat varmasti otollisia juuri siihen. Oidipuksen kautta pääsee myös järjestämään mieleisiään tapahtumia, ja tunnelma tuntuu olevan hyvä.

Millainen Joensuu on opiskelu- ja harrastuskaupunkina?

Joensuu on opiskelukaupunkina mielestäni vailla vertaa. Kaupunki on juuri sopivan kokoinen, ja kaikki on kompaktisti kävely- tai pyöräilymatkan päässä. Vaikka asuisi syrjäisimmilläkin kaupungin seuduilla, ei matka keskustaan ole päätä huimaava. Joensuu on muutenkin hyvin viihtyisä kaupunki, josta ei mielestäni puutu mitään. Harrastuksiakin tuntuu löytyvän aivan laidasta laitaan, eikä Joensuu varmasti jää tässä asiassa isompien kaupunkien jalkoihin. Itse olen löytänyt tieni Joensuun ylioppilasteatteriin, jota suosittelen kaikille teatteritaiteesta tai itsensä ilmaisusta pitäville.

Jos UEF olisi väri, se olisi sininen, kauniisti lepattava ja välillä villisti pörräävä, yhä parempaa ja parempaa lentotyyliä havitteleva lintu. UEF on jo nyt raikas, toimiva ja laadukas yliopisto, jonka maine ei kuitenkaan ole vielä kiirinyt kaikkien korviin.